top of page
IMG_20220715_172734.jpg

TEKIJÄT

MAX AUNOLA

puheenjohtaja

VtM, sosiologia

Max on erikoistunut kehittämään luovia ratkaisumalleja elämän haasteisiin sekä yksilöllisellä että yhteiskunnallisella tasolla. 

 

Maxilla on runsaasti kokemusta ihmisten auttamisesta vaikeiden kriisien selvittämisessä. Siinä hänellä on työkaluinaan tarkka huomiokyky sekä erityinen taito nostaa kunkin ihmisen elämäntilanteelle olennaisia aiheita esiin. Kasvatukseen ja koulutukseen liittyvät aiheet ovat Maxille erityisen tärkeitä.

JUSSI NIKKILÄ

Esittävän taiteen AMK, teatteri-ilmaisun ohjaaja (ja supersankariestetiikan professori)

Teatterin, tanssin ja kuvataiteen parissa toteutuneen taiteellisen työnsä lisäksi Jussi on työskennellyt ihmisten kokonaisvaltaisena auttajana ja kouluttajana jo toistakymmentä vuotta. Hänellä on erityisen herkkä kyky hahmottaa ja ymmärtää ihmisten tunteita sekä auttaa heitä myös itse tunnistamaan omasta elämäntilanteestaan olennaisimmat asiat.

 

Teatterialan koulutus ja työskentely tanssijoiden ja esiintyvien taiteilijoiden kanssa on tuonut Jussille myös laajaa kykyä ymmärtää kehollisuuteen ja ihmisen kokonaisvaltaiseen olemukseen ja vuorovaikuttamiseen liittyviä asioita. Hänen erityisiä vahvuusalueitaan ovat laaja inhimillinen ymmärrys, rakastamisen taidot, tuntemisen taidot ja itseilmaisuun sekä luovuuteen liittyvät asiat. Lisäksi Jussille on vuosien saatossa kehittynyt kyky selkeästi ja käytännönläheisesti kertoa ihmisille elämän ilmiöihin liittyviä perusasioita ja kehittää haasteisiin sekä ongelmatilanteisiin luovia ratkaisuja.

fullsizeoutput_1d08.jpg

OULA SUSI

Oula on media-alan moni-osaaja ja koulutettu lyyrikko. Hän on kiinnostunut erityisesti alitajunnan ja unien vaikutuksesta tunteisiin, ja inspiroituu elämän ja maailman yöpuolista. Yhdistyksessä hänen osaamisalaansa ovat seikkailulliset ja toiminnalliset harjoitukset, sekä viestintä.

OTA YHTEYTTÄ

Kiitos viestistä!

bottom of page